TOTUUDEN HETKI

Vaakani teki tosi inhottavan tempun aamulla. Se ei suostunut näyttämään pienempää lukua kuin edellisellä viikolla, vaan päinvastoin… painoa oli tullut takaisin 400 g. Ok, söin viikonloppuna taas hieman herkkuja, irtokarkkia ja kevätkääryleitä, mutta muuten viikko meni mielestäni hyvin. Niinpä masennuin heti aamusta. Varsinkin, kun olo on ollut hieman kipeä taas pari päivää. Mutta tästähän noustaan taas, saattepa nähdä.

Viime viikolla tein aika monta kertaa thaityyppistä ruokaa, ja olenkin nyt innostunut niistä. Kevätkääryleitä lukuun ottamatta ovat hyvinkin kevyttä ruokaa ja tulinen ruokahan auttaa muutenkin aineenvaihdunnassa. Aionkin tulevaisuudessa keskittyä entistä enemmän tähän ruokailuun. Ystäväni kertoi, että kun thaimaalainen yrittää pudottaa painoaan, hän syö nuudeleita kasvisten kanssa ja johan lähtevät kilot. Kyseessä on silloin nimenomaan mungpapu-vermisellit, eivät mitkä tahansa nuudelit, joten seuraavalla kerralla kun näen niitä, ostan niitä myös J.

Mieheni alkoi myös parantamaan elämäntapojaan ja aloitti tupakkalakon. Siitä syystä hän googletti kaikenmaailman aiheeseen liittyviä juttuja ja löysi myös erään keskustelun, jossa joku kehui laihtuneensa nikotiinipurkan ansiosta! Siis mitä ihmettä? Kyseinen ihminen ei kuulemma ole ikinä polttanut, mutta alkoi syömään nikotiinipurkkaa, joka kuulemma pitää nälän tunteen poissa. Pakko myöntää, että hetken kävi mielessä, josko kokeilisin moista, mutta ei, se kuulostaa aivan hullulta. Vaikka toisaalta tuossa ajatuksessa on eräänlainen logiikkakin. J Meitä on moneen junaan, minä aion pysyä tässä valitsemassani junassa ja taistella kynsin hampain loppuun asti. En vaan ymmärrä, miksei nyt meinaa millään onnistua… alamäki alkoi heti vaihdettuani blogia, pitäisiköhän palata sinne Pariisi-blogiin takaisin J.

SADEPÄIVÄ

Sadepäivän iloksi lähdin lasten ja tytön kummitädin kanssa HopLopiin peuhaamaan. En ymmärrä, mistä tuota energiaa riittää lapsilla, poika ei pysähtynyt ensimmäisen 45 minuutin aikana kertaakaan vaan painoi juoksujalkaa paikasta toiseen. Mutta ei se mitään, näin äitikin sai vihdoin liikuntaa! Pakko tosin kauhistella oikein ääneen, miten nykyajan lapset kasvatetaan... HopLopissa on sellainen iso "tykki", jolla voi ampua pehmopalloja. Ne sijaitsevat sellaisen paikan yläpuolella, missä voi leikkiä muuten vain palloilla. Olin poikani kanssa tutkimassa palloja lattialla, kun eräs hieman isompi poika huusi minulle tykin luota: "Nouse ylös, niin voin ampua sinut!". Ja kun aikaisemmin olin itse tykin takana, minua vastapäätä ollut pikkupoika tähtäsi tarkoituksella eteen asetetun suojaverkon koloon, josta onnistuikin lopulta ampumaan yhden pallon suoraan otsaani. Ei se onneksi sattunut, mutta tuli kieltämättä vähän outo olo...

HopLopin jälkeen lapsille oli luvattu pehmistä, ja tähän aikaan vuodesta sen saa parhaiten (ja halvimmalla) Hesburgerista, joten suuntasimme peuhaamisen jälkeen sinne. Itsellä oli jo niin kamala nälkä, että sorruin hampurilaiseen pehmiksen lisäksi, mutta uskoisin kuluttaneeni osan pojan perässä juoksemalla ja muutenkaan tämän päivän syömiset eivät olleet kovin lihottavat (seli seli): aamupuuro, sipulikeitto (taas), hampurilainen ja pehmis, appelsiini ja muutama viinirypäle sekä jugurttia. Tiedän, etten olisi saanut tuota hampurilaista ottaa, mutta en kerta kaikkiaan voinut vastustaa kiusausta. Luettakoon plussaksi se, etten syönyt kuin ihan muutaman ranskalaisen vain...

Päivä oli kuitenkin tosi mukava, kiitos siitä seuralaiselle! Lapetkin nukahtivat ennätysajassa ja äiti saa käpertyä sohvalle katsomaan telkkaria, jee :).

TOTUUDEN HETKI

Eilen punnitsin taas itseni ja hieman yllätyin, sillä olo on tuntunut tukevalta edelleen, vaikka olenkin kovasti yrittänyt syödä kevyemmin… Viikonloppuna oli niin paljon tapahtumaa, että tuli syötyä hieman liikaa grillimakkaraa, mutta ei näköjään kuitenkaan haittaavasti, sillä paino oli pudonnut puoli kiloa! Miten ihana tunne päästä taas tähän vauhtiin, sillä jotenkin tämä kahden kilon takaisin tulokin on tuntunut todella ahdistavalta! Ihmettelin juuri itsekseni, miten yleensäkään jaksoin kaikkein isoimmillani?

Minulla piti olla hieman helpompi viikko tiedossa, kun tyttären piti mennä mummolaan muutamaksi yöksi. Hän kuitenkin päätti vain käväistä siellä ja tuli isänsä kyydissä takaisin kotiin. Äidin luona on kuulemma paljon mukavampaa J. En valita, muutaman erotunnin aikana ehtikin jo tulla ikävä äidillekin J. Tosin, koska on miehen yövuoroviikko ja hänen pitää saada nukkua päivisin, on jälleen hermot koetuksella tässä pienessä talossa. Voi, kun kesä jo tulisi, ja voisi olla ulkona päivät pitkät! Lasten pyörät on kaiveltu esiin ja koeajettukin jo, ja kunhan tiet ihan kunnolla puhdistuvat, niin lähden lenkille tytön kanssa. Olenkin odottanut hetkeä, jolloin hän osaa ajaa ilman auttamista, jotta itse voin kävellä/hölkkäillä vieressä. Tehnee hyvää kummallekin.

Tuleva lenkkikaveri

Ostin jääkaapin täyteen vihanneksia jo viime viikolla, mutten ehtinyt niitä sitten sen enempää käsittelemään viikonlopun aikana. Nyt on kuitenkin iso rasia suikaloitua paprikaa, porkkanaa, kaalia, herkkusieniä ja chilipaprikaa odottamassa huomista ruuanlaittoa. Vielä kun keksisin, mitä niistä väsään, taitaa mennä wokki-puolelle J. Kaalia tuli syötyä paljaaltaankin ja se olikin yllättävän hyvää ja mehukasta. Tämän päivän ruokavalio oli muuten aikamoisen kevyt: aamupuuro, lounaaksi ranskalaista sipulikeittoa (aivan ihanaa, uusi suosikkini), päivällä ruisleipää graavilohisiivuilla ja iltapalaksi porkkanoita ja kaalia ja jugurttia. Tästä on hyvä jatkaa J.

BLONDI VAUHDISSA

Tänään kyllä mokailin niin, etten tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut, joten päätin nauraa J. Minulla on jo jonkin aikaa ollut suussani tulehtunut sylkirauhanen, jonka poisto onnistuu vain silloin, kun se on ”kukkeimmillaan”. Lääkärinajan saaminen juuri tuohon hetkeen on ollut hakusessa, mutta kun tänään soitin peruutusaikoja, sellainen löytyi kello 9 aamulla. Soitin sitten naapurin miehelle, joka sattui olemaan kotona oman lapsensa kanssa, voisivatko minun pienokaiseni mennä sinne ulkoilemaan siksi aikaa, että ehtisin käymään bussilla terveyskeskuksessa pikaoperaatiossa. Mies lupasi vahtia lapsia ja lupasi jopa autonsa minulle lainaan… siitähän se riemu repesi J.

Voisi äkkiseltään luulla, että kun on omannut ajokortin jo melkein 20 vuotta, autolla ajaminenkin sujuisi hyvin. Mutta naapurillapa olikin hieman uudempi malli, jossa ei ollut edes normaalia avainta vaan sellainen leveä ”tikku”, joka pistetään paikalleen ja sitten painetaan. Käsijarrukin oli nappulan takana. Kun mies sitten opasti minua ennen lähtöä, miten avainta käytetään, hän käski painaa kytkimen pohjaan. Miten ollakaan, aina omalla autolla ajaessa toimin vaistonvaraisesti enkä siinä hötäkässä muistanut, mikä poljin on kytkin. Löytyihän se sitten lopulta…

Onneksi samalla tuli puheeksi, että pakin päälle saamiseksi pitää painaa vaihdekeppiä samalla kun työntää sen, minä luulin jo laittaneeni pakin päälle ja selvisikin, että siinä oli ykkösvaihde päällä. Näin sieluni silmin itseni katsomassa taaksepäin ja painamassa kaasua, kun auto olisikin syöksynyt eteenpäin ja tömähtänyt tallin seinään… No, onnistuin kuitenkin peruuttaessani vielä törmäämään ihan pikkuisen lumipenkkaan, ennen kuin selvisin matkaan. Ihme, ettei omistaja jo tullut nappaamaan avaimia minulta pois ja käskenyt menemään sittenkin bussilla J. Luulenpa, että nauru on maittanut sen jälkeen, kun on ensin tarkistanut auton takaisin saatuaan, ettei siinä näkynyt lommoja J. Jos naapurin mies satut kuulemaan tästä kirjoituksesta, niin kiitos paljon luottamuksesta ja avusta ja aikuisten oikeesti, ne kämmit jäi siihen teidän pihaan, en kolaroinut autoa matkalla J.

Mutta asiaan. Operaation vuoksi minulla on nyt tikit alahuulessa sisäpuolella ja sen vuoksi en pystynyt syömään tänään lämmintä ruokaa. En oikein muutakaan, välillä huuleen koskee ja välillä se tuntuu muuten vain oudolta. Ruokailu on rajoittunut jugurttiin, tuoremehuun ja muutamaan leipäviipaleeseen. Välillä oli kamala nälkä, mutta nyt kaikki on ihan ok, ja toivon, että tämä pikku pakko auttoi hieman vatsaani tottumaan pienempään määrään ruokaa ja sitä kautta syömisen rajoittaminen olisi jatkossa helpompaa. Kaikkein inhottavinta päivässä oli se, kun huuli puudutettiin. Kaikki tietävät, miltä suu sen jälkeen tuntuu, minusta tuntui kuin alahuuli olisi riippunut rinnuksilla asti J.

JORINAA

Tänään olenkin sitten pysynyt ruodussa melko hyvin. Olen oikein ylpeä itsestäni. Päivän ruokailuun kuului aamupuuro, ruisleipää, kasvis-kanawokkia, jugurtti ja kaksi palaa tummaa suklaata. Kylävierailulla söin kylläkin korvapuustin ja join pillimehun, mutta siinä kaikki ylimääräinen. Nälkä on tosin aivan mahdoton juuri tälläkin hetkellä, yritän pitää itseni työn touhussa koneen ääressä ja painun kohta unille, silloin ei ainakaan tule syötyä mitään J.

Liikuntaan pitäisi taas myös päästä jossain vaiheessa kiinni takaisin. Kun poika lopetti ne päikkärit, jäin minun ainoa mahdollinen television edessä jumppaus-hetkenikin pois… Onneksi nyt on ollut sen verran lämpimämpää, että ollaan taas päästy ulkoilemaan edes himpun verran enemmän. Maanantaina sain kyllä aimo annoksen hyötyliikuntaa, kun ensin imuroin ja sitten tein lumityöt pihalla ja sitten ajoi aura-auto ohitse ja tein osan lumitöistä uudestaan J. Ja illalla vielä tein noin tunnin kävelylenkin naapurin kanssa.

Lumessa on mukava nukkua ja lisäksi se on erittäin kevyttä syötävää :)

Suunnittelin itsekseni, että ostan tummaa suklaata varastoon ja otan sitä päivittäin kaksi palaa siinä vaiheessa, kun makeannälkä iskee (pettymyksekseni kromi ei tunnu enää auttavan millään lailla, huomaan koko ajan haaveilevani jostain makeasta). Lisäksi päätin ostaa kaalia ja porkkanaa ja tehdä valmiiksi jääkaappiin pientä suikaletta, joka on helppo heittää wokkipannulle, ja kun isompi mieliteko yllättää tekaisen itselleni nopeasti jonkun kasvishässäkän. Mutta tiedän kyllä senkin, että kunhan jaksan sinnitellä nyt muutama päivän, tämä kauhea näläntunne menee ohi, onneksi J.

NYT LOPPUI VELTTOILU!!

En tiedä, mikä minua on vaivannut, mutta olen huomannut, että kirjotuksenikin ovat olleet aivan surkeita tekeleitä täällä blogissa. Nyt päätin vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ryhdistäytyä ennen kuin jotain kamalaa tapahtuu. Sillä nyt minun on myös myönnettävä julkisesti, että olen epäonnistunut: paino on lähtenyt taas nousuun L. Ei paljoa vielä, mutta sen verran, että hälytyskellot onneksi alkoivat soida.

Nyt tästä päivästä lähtien minulla on uusi selkeämpi tavoite: heinäkuun lopussa aion sopia vanhaan juhlamekkooni, jotta voin pukea sen päälleni häihin, joihin meidät on kutsuttu. Ensin otin kuvia mekosta päälläni nyt (se meni kyllä päälle, mutta on aika kamalan näköinen nyt) ja aioin laittaa ne tänne blogiin, mutta sitten iski ujous ja laitankin kuvan pelkästä mekosta. Heinäkuun lopussa pistän sitten ennen ja jälkeen-kuvat näkyville. Sama mekko, sama paikka, sama asento.



Mekko on kaksipuoleinen, toisella puolella on vain mustaa ja punaista.



Tällä hetkellä paino on (valitettavasti) 88 kiloa, eli noussut Pariisin reissun jälkeen kaksi kiloa L. Aikaa on siis neljä kuukautta. Tavoite on 13 kiloa, sillä 75 kiloa on aika lähellä sitä, mikä riittäisi minulle elopainoksi (toki en pane pahakseni, jos tippuisi vielä enemmän J). Reilu kolme kiloa kuukaudessa ei kuulosta kovin vaikealle… vaikka tiedänhän minä, että se on vaikeaa. Palkintoa en ole urakasta päättänyt, eikä miehelläkään taida olla vara koko ajan kustantaa minua ulkomaille J. Mutta mietin, voisiko palkinto oikeasti olla vain se onnistumisentunne ja ylpeys itsestään, kun on onnistunut? Riittäisiköhän se pitämään minut kurissa? Olisihan se tosi upeaa näyttää kauniilta kesällä… Ja niitä kommentteja ja kannustuksia saa edelleen laittaa, te lukijat minua autoitte edellisessäkin urakassani!

ULKOILUA, KEVÄTRULLIA JA PANNUKAKKUA

Totuuden hetki unohtui maanantaina täysin, sillä en muistanut punnita aamulla itseäni. Sama toistui tänään, joten jättäkäämme se hetki sitten ensi maanantaihin… Alkuviikko on sujunut entiseen tahtiin, välillä kiristää hermoja, välillä taas ei J. Ihana kevätaurinko vaikuttaa jo hieman päivien kulkuun, kun tarkenee jo olla ulkonakin lasten kanssa. Maanantai ja tiistai ovatkin sujuneet aika paljon ulkoilun merkeissä. Lapset laskevat pyllymäkeä minkä ehtivät ja äiti tarpoo heidän perässään umpihangessa, joka kestää kyllä lasten muttei äidin painoa…

Vauhdilla alas! Kurahousut luistavat paremmin kuin mikään liukuri!

Tälle päivälle oli lapsille luvattu pannukakkua, joten sehän oli tehtävä. Yllättäen ystäväni soitti, ja sanoi tulevansa kylään kevätrullatarpeiden kanssa. Joten iltapäivä sujui opetellessa tekemään niitä ja olivathan ne herkullisia. Pääruoaksi oli siis thaimaalaisia kevätrullia ja jälkiruoaksi suomalaista pannukakkua. Ei hullumpi yhdistelmä, mutta vaatinee loppuviikon syömisten erittäin tarkkaa tarkkailua J.

Jouduin myös ostamaan uusia ja kalliimpia kromitabletteja. Makeanhimo on jotenkin vallannut minut jälleen, eivätkä entiset (halvemmat) kromitabletit näytä toimivan ollenkaan. Nyt siis syön niitä samoja vanhoja tabuja, joita olen aiemminkin kehunut. Edellisessä blogissani kokeilemiani CLA tai vihreä tee-tabletteja en ole enää ostanut, sillä en huomannut niillä muuta vaikutusta kuin sen, että piti herätä yölläkin vessaan. Nyt se vaihe on taaksejäänyttä elämää, ja olenkin nukkunut muutaman viime yön kuin tukki. Toivon vain, että tuo auringonvalo jossain vaiheessa saisi heräämäänkin virkeänä…