BLONDI VAUHDISSA

Tänään kyllä mokailin niin, etten tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut, joten päätin nauraa J. Minulla on jo jonkin aikaa ollut suussani tulehtunut sylkirauhanen, jonka poisto onnistuu vain silloin, kun se on ”kukkeimmillaan”. Lääkärinajan saaminen juuri tuohon hetkeen on ollut hakusessa, mutta kun tänään soitin peruutusaikoja, sellainen löytyi kello 9 aamulla. Soitin sitten naapurin miehelle, joka sattui olemaan kotona oman lapsensa kanssa, voisivatko minun pienokaiseni mennä sinne ulkoilemaan siksi aikaa, että ehtisin käymään bussilla terveyskeskuksessa pikaoperaatiossa. Mies lupasi vahtia lapsia ja lupasi jopa autonsa minulle lainaan… siitähän se riemu repesi J.

Voisi äkkiseltään luulla, että kun on omannut ajokortin jo melkein 20 vuotta, autolla ajaminenkin sujuisi hyvin. Mutta naapurillapa olikin hieman uudempi malli, jossa ei ollut edes normaalia avainta vaan sellainen leveä ”tikku”, joka pistetään paikalleen ja sitten painetaan. Käsijarrukin oli nappulan takana. Kun mies sitten opasti minua ennen lähtöä, miten avainta käytetään, hän käski painaa kytkimen pohjaan. Miten ollakaan, aina omalla autolla ajaessa toimin vaistonvaraisesti enkä siinä hötäkässä muistanut, mikä poljin on kytkin. Löytyihän se sitten lopulta…

Onneksi samalla tuli puheeksi, että pakin päälle saamiseksi pitää painaa vaihdekeppiä samalla kun työntää sen, minä luulin jo laittaneeni pakin päälle ja selvisikin, että siinä oli ykkösvaihde päällä. Näin sieluni silmin itseni katsomassa taaksepäin ja painamassa kaasua, kun auto olisikin syöksynyt eteenpäin ja tömähtänyt tallin seinään… No, onnistuin kuitenkin peruuttaessani vielä törmäämään ihan pikkuisen lumipenkkaan, ennen kuin selvisin matkaan. Ihme, ettei omistaja jo tullut nappaamaan avaimia minulta pois ja käskenyt menemään sittenkin bussilla J. Luulenpa, että nauru on maittanut sen jälkeen, kun on ensin tarkistanut auton takaisin saatuaan, ettei siinä näkynyt lommoja J. Jos naapurin mies satut kuulemaan tästä kirjoituksesta, niin kiitos paljon luottamuksesta ja avusta ja aikuisten oikeesti, ne kämmit jäi siihen teidän pihaan, en kolaroinut autoa matkalla J.

Mutta asiaan. Operaation vuoksi minulla on nyt tikit alahuulessa sisäpuolella ja sen vuoksi en pystynyt syömään tänään lämmintä ruokaa. En oikein muutakaan, välillä huuleen koskee ja välillä se tuntuu muuten vain oudolta. Ruokailu on rajoittunut jugurttiin, tuoremehuun ja muutamaan leipäviipaleeseen. Välillä oli kamala nälkä, mutta nyt kaikki on ihan ok, ja toivon, että tämä pikku pakko auttoi hieman vatsaani tottumaan pienempään määrään ruokaa ja sitä kautta syömisen rajoittaminen olisi jatkossa helpompaa. Kaikkein inhottavinta päivässä oli se, kun huuli puudutettiin. Kaikki tietävät, miltä suu sen jälkeen tuntuu, minusta tuntui kuin alahuuli olisi riippunut rinnuksilla asti J.

JORINAA

Tänään olenkin sitten pysynyt ruodussa melko hyvin. Olen oikein ylpeä itsestäni. Päivän ruokailuun kuului aamupuuro, ruisleipää, kasvis-kanawokkia, jugurtti ja kaksi palaa tummaa suklaata. Kylävierailulla söin kylläkin korvapuustin ja join pillimehun, mutta siinä kaikki ylimääräinen. Nälkä on tosin aivan mahdoton juuri tälläkin hetkellä, yritän pitää itseni työn touhussa koneen ääressä ja painun kohta unille, silloin ei ainakaan tule syötyä mitään J.

Liikuntaan pitäisi taas myös päästä jossain vaiheessa kiinni takaisin. Kun poika lopetti ne päikkärit, jäin minun ainoa mahdollinen television edessä jumppaus-hetkenikin pois… Onneksi nyt on ollut sen verran lämpimämpää, että ollaan taas päästy ulkoilemaan edes himpun verran enemmän. Maanantaina sain kyllä aimo annoksen hyötyliikuntaa, kun ensin imuroin ja sitten tein lumityöt pihalla ja sitten ajoi aura-auto ohitse ja tein osan lumitöistä uudestaan J. Ja illalla vielä tein noin tunnin kävelylenkin naapurin kanssa.

Lumessa on mukava nukkua ja lisäksi se on erittäin kevyttä syötävää :)

Suunnittelin itsekseni, että ostan tummaa suklaata varastoon ja otan sitä päivittäin kaksi palaa siinä vaiheessa, kun makeannälkä iskee (pettymyksekseni kromi ei tunnu enää auttavan millään lailla, huomaan koko ajan haaveilevani jostain makeasta). Lisäksi päätin ostaa kaalia ja porkkanaa ja tehdä valmiiksi jääkaappiin pientä suikaletta, joka on helppo heittää wokkipannulle, ja kun isompi mieliteko yllättää tekaisen itselleni nopeasti jonkun kasvishässäkän. Mutta tiedän kyllä senkin, että kunhan jaksan sinnitellä nyt muutama päivän, tämä kauhea näläntunne menee ohi, onneksi J.

NYT LOPPUI VELTTOILU!!

En tiedä, mikä minua on vaivannut, mutta olen huomannut, että kirjotuksenikin ovat olleet aivan surkeita tekeleitä täällä blogissa. Nyt päätin vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ryhdistäytyä ennen kuin jotain kamalaa tapahtuu. Sillä nyt minun on myös myönnettävä julkisesti, että olen epäonnistunut: paino on lähtenyt taas nousuun L. Ei paljoa vielä, mutta sen verran, että hälytyskellot onneksi alkoivat soida.

Nyt tästä päivästä lähtien minulla on uusi selkeämpi tavoite: heinäkuun lopussa aion sopia vanhaan juhlamekkooni, jotta voin pukea sen päälleni häihin, joihin meidät on kutsuttu. Ensin otin kuvia mekosta päälläni nyt (se meni kyllä päälle, mutta on aika kamalan näköinen nyt) ja aioin laittaa ne tänne blogiin, mutta sitten iski ujous ja laitankin kuvan pelkästä mekosta. Heinäkuun lopussa pistän sitten ennen ja jälkeen-kuvat näkyville. Sama mekko, sama paikka, sama asento.



Mekko on kaksipuoleinen, toisella puolella on vain mustaa ja punaista.



Tällä hetkellä paino on (valitettavasti) 88 kiloa, eli noussut Pariisin reissun jälkeen kaksi kiloa L. Aikaa on siis neljä kuukautta. Tavoite on 13 kiloa, sillä 75 kiloa on aika lähellä sitä, mikä riittäisi minulle elopainoksi (toki en pane pahakseni, jos tippuisi vielä enemmän J). Reilu kolme kiloa kuukaudessa ei kuulosta kovin vaikealle… vaikka tiedänhän minä, että se on vaikeaa. Palkintoa en ole urakasta päättänyt, eikä miehelläkään taida olla vara koko ajan kustantaa minua ulkomaille J. Mutta mietin, voisiko palkinto oikeasti olla vain se onnistumisentunne ja ylpeys itsestään, kun on onnistunut? Riittäisiköhän se pitämään minut kurissa? Olisihan se tosi upeaa näyttää kauniilta kesällä… Ja niitä kommentteja ja kannustuksia saa edelleen laittaa, te lukijat minua autoitte edellisessäkin urakassani!

ULKOILUA, KEVÄTRULLIA JA PANNUKAKKUA

Totuuden hetki unohtui maanantaina täysin, sillä en muistanut punnita aamulla itseäni. Sama toistui tänään, joten jättäkäämme se hetki sitten ensi maanantaihin… Alkuviikko on sujunut entiseen tahtiin, välillä kiristää hermoja, välillä taas ei J. Ihana kevätaurinko vaikuttaa jo hieman päivien kulkuun, kun tarkenee jo olla ulkonakin lasten kanssa. Maanantai ja tiistai ovatkin sujuneet aika paljon ulkoilun merkeissä. Lapset laskevat pyllymäkeä minkä ehtivät ja äiti tarpoo heidän perässään umpihangessa, joka kestää kyllä lasten muttei äidin painoa…

Vauhdilla alas! Kurahousut luistavat paremmin kuin mikään liukuri!

Tälle päivälle oli lapsille luvattu pannukakkua, joten sehän oli tehtävä. Yllättäen ystäväni soitti, ja sanoi tulevansa kylään kevätrullatarpeiden kanssa. Joten iltapäivä sujui opetellessa tekemään niitä ja olivathan ne herkullisia. Pääruoaksi oli siis thaimaalaisia kevätrullia ja jälkiruoaksi suomalaista pannukakkua. Ei hullumpi yhdistelmä, mutta vaatinee loppuviikon syömisten erittäin tarkkaa tarkkailua J.

Jouduin myös ostamaan uusia ja kalliimpia kromitabletteja. Makeanhimo on jotenkin vallannut minut jälleen, eivätkä entiset (halvemmat) kromitabletit näytä toimivan ollenkaan. Nyt siis syön niitä samoja vanhoja tabuja, joita olen aiemminkin kehunut. Edellisessä blogissani kokeilemiani CLA tai vihreä tee-tabletteja en ole enää ostanut, sillä en huomannut niillä muuta vaikutusta kuin sen, että piti herätä yölläkin vessaan. Nyt se vaihe on taaksejäänyttä elämää, ja olenkin nukkunut muutaman viime yön kuin tukki. Toivon vain, että tuo auringonvalo jossain vaiheessa saisi heräämäänkin virkeänä…

TULINEN VIIKONLOPPU

Perjantaipäivä oli erittäin aktiivinen lasten ansiosta. Menimme HopLopiin, johon sain aikuiskaveriksi mukaan thaiystäväni. Siellä sitten minä juoksin/kiipeilin/laskin mäkeä/möyrin muuten vaan tytön kanssa ja ystäväni pojan kanssa. Yritin jossain vaiheessa vaihtaa työnjakoa, mutta en kelpaa enää poikani seuraksi, jos ystäväni on mukana. Poika tahtoo vain Jikun, elämänsä ensimmäisen tyttöystävänsä J. HopLopissa hurahti kuin huomaamatta kaksi tuntia ja hikihän siinä tuli.

Lauantaina päätin kokeilla tehdä itse samaa vihreää currya, jota Jiku teki meille aiemmin. Reseptissä tuli kuitenkin joku pieni moka, sillä vaikka ruoka tuoksuikin täysin samalle, maku oli melkoisen tulinen, niin että maitoa piti juoda joka lusikallisen jälkeen lasillinen… kysyin reseptistä jälkeenpäin ystävältäni, ja hän sanoi käyttäneensä vain 2 rkl currytahnaa, kun taas minä käytin 4, kuten reseptissä sanottiin. Neljä lusikallista lienee tarkoitettu tottuneemmille J. Löysin kuitenkin ratkaisun kaatamalla currysta nesteet pois ja laittamalla vettä tilalle, illalla ruokaa jo pystyi syömäänkin J.

Viikonloppu sisälsi paljon ulkoilua, vaikka joka ilta olo oli kuin sairaalla ihmisellä (flunssaoirieta, ihan tyhmää). Oli ihanaa, kun vastasatanut lumi valkaisi maiseman. Pulkkamäessä ja lumitöissä sai päivän liikunta-annokset. Ruokailu on taas ollut vähän niin ja näin, ensi viikolla pitää taas yrittää tsempata. Mistähän johtuu, että aina sunnuntaisin suunnittelen vaikka minkälaista terveellistä ruokavaliota aloitettavaksi maanantaiaamuna, mutta kun aamu koittaa ja kurkku on vähänkin kipeä, tekee enemmän mieli sitä lämmintä kaakaota kuin aamupuuroa….?

Pallomeressä

Liukumäessä

Kiipeilemässä

NIITÄ ILOJA VÄLILLÄ

Taisi olla tuo edellinen blogi sen verran synkkää tekstiä, että on kirjoitettava välillä jotain kivaakin, ettei hyvä otsikko mene aivan hukkaan J. On todella kivaa, että aurinko on alkanut lämmittää jo, tosin se saisi alkaa lämmittämään hieman aikaisemmin. Meillä nimittäin neiti aurinkoinen pomppasi aamulla puoli kuusi sängystä ja ilmoitti, ettei nukuta yhtään! Eihän siinä auttanut kuin pistää tyttö telkkarin ääreen aamupalan kanssa katsomaan videoita ja itse yritin vielä saada nukuttua… melkoisen turhaan… Ylös piti nousta jo seitsemältä. Tekemisen puute iski aamupäivällä, sillä vaikka ulkona oli aurinkoista, siellä oli myös 17 astetta pakkasta, joten sinne ei voinut mennä leikkimään. Niinpä pakkasin lapset autoon ja ajoimme läheiseen kauppakeskukseen, josta löytyi kiipeilyteline, jossa lapset saivat purkaa energiaansa jonkun aikaa. Iltapäivällä pääsimme sitten vihdoin uloskin, rakensin isoon lumikasaan liukumäen lapsille (ok, kokeilin itsekin!) ja ihastelimme hiirten hienoja käytäviä, kun ne alkoivat paljastua lumen alta. Näimme myös oravan ruokailupaikan, siinä oli käpy poikineen mennyt talven mittaan J. Eli näitä kuuluisia elämän pikku iloja, joista yritän muistaa nauttia päivittäin.

Leivoimme myös pullaa yhdessä. Nyt poikakin malttoi keskittyä taikinan pyörittämiseen ja rusinoiden piilotteluun taikinan syömisen sijaan. Joku nyt saattaa kauhistella, että no niin, taas se Kaija leipoo vaikka piti laihduttaa, mutta ei hätää, söin vain kaksi lämmintä pullaa kylmän maidon kanssa, loput meni pakkaseen ja yleensä minulle ei tule pullasta kiusauksia enää sen jälkeen. Täytynee tunnustaa, että olen sitten aito blondi… vai onko monikin saanut haavan käteen pullataikinaa tehdessä? Minulta se onnistui, viilsin peukalonhaaraan veitsellä, kun puhdistin taikinaa kädestä vahingossa väärällä puolella J. Onneksi en kuitenkaan taikinakupin päällä, ettei tullut pinkkejä pullia.

Sen verran täytyy vielä tästä blogin nimestä sanoa, että vaikka otsikko onkin ilot ja kilot, eivät kaikki kirjoitukset välttämättä tule olemaan iloisia, sillä uskon, että kilojen kanssa voi tulla vielä vaikka kuinka monta suruakin puseroon. Ystäväni kanssa mietimme, josko tuo seikka, etten nyt tee mitään vedonlyöntiä, tekee minut ryhdittömäksi ja sorrun helpommin enkä saa pidettyä itseäni kurissa… En ole nyt aivan varma, pitäisikö lyödä sitten joku veto? Ehdotuksia anyone?

Ja lopuksi, tässä vielä kuvia niistä minun elämäni suurimmista iloista J

TOTUUDEN HETKI

Tässä sitä taas ollaan. Pitkästä aikaa totuuden hetki! Tai siis oli eilen jo, mutta päivä oli niin kiireinen ja väsyttävä, etten kerta kaikkiaan enää illalla jaksanut kirjoittaa mitään. Eli siis:

paino                                                         87,2 kg (L)  

rinnanympärys                                          102 cm

vyötärö                                                     97 cm

lantio                                                        113 cm         

oikea reisi                                                 61 cm

Muutosta ei siis kauheasti ole Pariisin jälkeen tapahtunut (ihmettelen kyllä suuresti, ettei se valtava määrä kävelyä tuottanut tulosta… pitäisikö tästä vetää jotain johtopäätöksiä liikunnan suhteen?? J). Paino on noussut noin kilon viimeisestä punnituksesta, mutta vyötärö ja reisi puolestaan kaventuneet sentin viimeisestä mittauksesta joten pitäisikö sanoa, että tasoissa ollaan?  Rehellisyyden nimissä myönnän, että syömiseni on ollut viimeiset kaksi viikkoa tosi surkeata. Aamupuuron olen syönyt ja lounaaksi useimmiten keittoa, mutta olen myös sortunut herkkuihin, suklaata on tullut vedettyä liikaa.

En halua keksiä tekosyitä, mutta osasyy tähän velttouteen ja saamattomuuteen on ollut jonkinlainen masennus Pariisin reissun jälkeen. En ymmärrä itsekään, mikä minua vaivaa, huomaan välillä karjuvani naama punaisena lapsille, kun he eivät tottele, välillä taas väsyneenä tekisi mieli vain itkeä ja mussuttaa lohtusuklaata. Pariisin reissu oli ihana irtiotto, mutta kuten eräs ystäväni totesi, minun pitäisi ehkä harrastaa noita ulkona käyntejä useammin, etten niinä harvoina kertoina vain miettisi lapsia. Varmaankin erittäin totta, olen alkanut hieman erakoitua tänne mökkiin lasten kanssa.

Toinen osasyy lienee myöskin tämä blogittomuus. Kun ei ole ollut aikaa/tarvetta terapiakirjoittamiseen tai julkiseen nöyryyttämiseen (J), ei ole ollut syytä myöskään pysyä tiukkana. Mutta nyt olen vihdoin saanut uuden blogini polkaistua käyntiin ja lupaan taas ryhdistäytyä. Plussaa näistä laiskoista viikoista lienee taas se, että sain kuitenkin pudonneet kilot pysymään aika hyvin aisoissa omasta mielestäni.

Mietin myös palkintoani seuraavasta urakasta ja tulin siihen tulokseen, että ainakaan mitään aikarajaa edellisen blogini tavoin en aseta itselleni. Eli vaikka onkin tavoitteena olla bikinikunnossa kesällä, en nyt lyö vetoa kenenkään kanssa, että 10 kiloa on kesäkuun loppuun mennessä pudonnut. Vaan lupaan itselleni että kunhan saan pudotettua 10 kiloa, voisin lähteä taas matkalle johonkin… ja ottaa tällä kertaa mukaan tyttären, jos saisin nautittua matkastakin sitten enemmän. Mielessäni kävi ainakin Saksa, jossa minulla asuu myös hyvä ystävätär perheineen. Eikä tämä siis tarkoita, että aion löysäillä, mutta en halua mitään ylimääräisiä paineita enää.

ELÄMÄNI ILOT JA KILOT

Parisen viikkoa sitten olin vielä Pariisissa ja nautin ensimmäisten 10 kilon tiputtamisesta ansaittua palkintoani J. Tarina tästä löytyy osoitteesta http://15kiloapariisiin.blogspot.com/ jos mukaan on tullut uusia lukijoita. Sieltä löytyy taustatiedot ja syyt tähän blogiin. 

Mutta nyt siis jatkan elämäntaparemonttiani. Tavoitteena edelleen toiset 10 kiloa ainakin, toivottavasti jopa hieman enemmänkin. Palkintoa tavoitteen saavuttamisesta en ole vielä keksinyt, mutta jahka sen keksin, niin ilmoitan kyllä J. Kuten otsikosta voitte päätellä, ajattelin tällä kertaa hieman laajentaa blogiani koskemaan lähes koko elämääni, en vain laihduttamista, koska huomasin aiemmin, että välillä oli hankalaa keksiä muuta kirjoittamista kuin suurin piirtein päivän ruokalistan luettelemista. Ja kirjoittamista kuitenkin tarvitsen terapiakseni, joten tässä sitä mennään J. Ajattelin, että myös lukijoita voisi kiinnostaa kuulla muistakin asioista, minähän olen kuitenkin itse neiti positiivinen (kts. otsikko) J. Ja ehkä mukaan sopii jopa enemmän kuviakin piristämään ihmisiä, kun ei tarvitse yhtä aihetta vain käsitellä.

Ennen Pariisin reissuahan kerroin, että tietokoneemme hajosi ja myöhemmin selvisikin, että koneesta oli mennyt kiintolevy. Sinne siis katosivat myös kaikki ”ennen”-kuvat itsestäni, joten tämä blogi aloittaa tavallaan tyhjästä, vaikka aion kyllä muistaa, että alkupaino oli sitten se 95 kiloa J. Korvaukseksi kadonneesta ennen-kuvasta rekonstruoin sellaisen, joten olin suurin piirtein tällainen:

Minä siis tuossa sohvalla :)

Kesällä sitten uusi kuva, saa nähdä saako bikinit mukaan kuvaan… Mutta huomenna alkaa siis jälleen ”Totuuden Hetki” ja ilmoitan nykyiset mittani. Pelkään pahoin, että saavutettu voitto on ihan vähän tainnut lipsahtaa tappion puolelle…